tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi vaihtuu

Vuosi 2013 on lopuillaan ja olemme aloittamassa uutta vuotta 2014. 
Aamulla istuin sohvalla ja mietin mennyttä vuotta. Paljon on tapahtunut, kivoja ja vähemmän kivoja asioita. Paljon muutoksia ja uuden opettelua. Ompelu on jäänyt todella vähälle ja toivon että uusi vuosi tuo siihen muutoksen. Mietin myös uudenvuodenlupauksia. Itselläni ei ole ollut tapana tehdä lupauksia uudelle vuodelle, enkä ajatellut poiketa tuosta tavasta tälläkään kertaa. Lupauksia kun voi olla vaikea pitää, edes itselle. Ajattelin vain tehdä parhaani. Yksi toive kuitenkin on, että tarvetta muutoksiin olisi vähemmän... siis vähemmän :) kuin menneenä vuonna. (yksi on tiedossa, mutta siitä kirjoitan myöhemmin :) Hyvätkin muutokset saa aikaan stressiä, ei vain huonot, ja kuluttavat voimavaroja. Toivon siis lisäksi, en stressitöntä tulevaa vuotta, sillä se taitaa olla mahdotonta, vaan enemmän aikaan saavaa steressiä ja sen hallintaa, itselleni ja toisille, sekä rohkeutta laittaa rajoja ja sanoa ei, asioille ja ihmisille :)

Kiitos kaikille blogissa kävijöille ja kommentoijille. On mukava tulla huomatuksi :)

1 kommentti:

Irma kirjoitti...

Onnekasta Uutta Vuotta sinullekin:)